2019 pikkujoulut ja sääntömääräinen syyskokous vietettiin Rajamäellä, Ketolan Strutsitilalla.
Syyskokouksessa valitsimme yhdistykselle uuden puheenjohtajan vuoden 2020 loppuun, sekä valitsimme yhdistyksen hallituksen jäsenet. Erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä kaikki olivat valmiita jatkamaan, joten sen suhteen ei suuria muutoksia tullut. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Helena Inkinen, tervetuloa joukkoon! Puheenjohtajaksi yhdistykselle valittiin aiemmin varapuheenjohtajana toiminut Eeva Ahervuo - Eeva kiittää luottamuksesta!

Kokouksen jälkeen Ketolan iloinen emäntä Sirpa Granholm kertoili porukalle Ketolan Strutsitilan historiikistä, nykypäivän toiminnasta ja tietenkin strutseista. Sirpa myös esitteli meille strutsipuotinsa tuotteita - monet meistä tekivätkin kivoja ostoksia puodista kotiinviemisiksi: strutsiöljy ja strutsinsulkainen pölyhuiska taisivat olla illan hittituotteet!

Illan hämärtyessä keräännyimme jouluillalliselle. Tarjolla oli monenmoista herkkua kinkusta strutsiin, olipa hyvää, kiitokset emännälle!

Juhlatilan seinälle heijastettuja yhdistyksen toiminnasta kertovia valokuvia ihasteltiin, bongasipa moni itsensäkin kuvista ja muisteli menneitä. Paikalle saapui myös "ihan aito" joulupukki, jolta kiltit karavaanarit saivat lahjansa. Pukin kamppeet yhdistyksellemme lahjoitti yhdistyksemme kunniapuheenjohtaja Aaro Örling. Kiitokset Aarolle, että pukkimme oli asiallisiin kamppeisiin puettu - yli satavuotiset nahkalapikkaat jalassa pukkimme oli vähintäänkin uskottava!

Ilta eteni perinteisen kinkkubingon, sekä tietovisan siivittämänä. Illan yllätysesiintyjien vetämä Jaakko Tepon laulu "Hilma ja Onni" sai porukan nauramaan makeasti, kiitokset pariskunta Kaltiokummulle sekä "ravattisonni Onnille" aivan mahtavasta showsta!

Kun oli syöty, juteltu, kisattu ja naurettu, oli aika laittaa laulaen - karaokea tietenkin.

Hyvät olivat kekkerit, joiden lämmin tunnelma oli teidän, paikalla olleiden, ansiota.

Kuvassa vasemmalla yhdistyksemme kunniapuheenjohtaja Aaro Örling, oikealla Eeva Ahervuo pikkujoulupäivänä. Eeva ja Ismo veivät Aarolle joulunodotus-terveisiä noutaessaan Aaron lahjoittamat joulupukin ja tontun kamppeet yhdistyksellemme. Kiitos, Aaro!

Kuvat alla ja yllä: emäntämme Sirpa kertoi Ketolan tilan toiminnasta.

Ketolan tilan puodissa teimme järkiostoksia :)

Juhlakansaa ruokailemassa. Menuun alkupaloina tarjolla oli salaatit ja rosolli, kermakastike, graavilohi, marinoidut omenalohkot ja tietenkin strutsia - tällä kertaa yrttimarinoituna paistina.
Joulubuffetissa joulukinkku hörteineen ja laatikoineen, jälkkäriksi kaffet joulutortulla.

Kiltit karavaanarit saivat lahjat ihan oikealta joulupukilta!

"Rantamalla Likolahden Hilima Holkin kanssa kahden yhteisestä rakkauvesta aina haaveiltiin... "
Pikkujoulujen yllätysesitys sai porukan nauramaan!!

"Hajanaisten kenkies lotinaa Navetalta kun kuule minä en. Ihan itekseni kuopan katolla näin sinua muistellen".
Hilma.

Tanssi ja karaoke olivat illan loppusilaus.

Kiitokset ja hyvää joulun odotusta kaikille!